Tein punaisista karviaismarjoista lappa- eli vispipuuroa (tummista mannaryyneistä, ihan ravintoarvoniuhotuksen vuoksi). Olikohan se tämän päivän merkittävin saavutus?! Pesinhän tosin yhden talvitakin kesäteloille ja kärräsin kottilastin sanomalehtiä säiliölle vajaan sadan metrin päähän. Työttömän hupeja on tietysti kirjastossakäynti, päiväunet ja pururatalenkki. Tähän vuodenaikaan linnunlaulu on erityinen musiikkinautinto, sitruunaperhosen leijailu ripaus ilmaista taidetta.
Ehkä päivän saavutus on myös tämän blogin jatkaminen. Muistelen lukeneeni, että ihmisellä menee noin kolme vuotta omaksua uusi asia. Ei siis kiirettä. Tässä asiassa olen puolivälissä. Sähköpostin ja sähköisen laskujenmaksun kanssa meni myös vuosia. - Miten voikin olla niin vaikea hyväksyä sitä, että maailma muuttuu. Mistä ihmeestä olen oppinut vastustamaan kaikkea uutta?
Tai ehkä en huomaa, että teen moniakin pieniä uusia asioita, jos ne eivät ole pelottavia tai vastenmielisiä. Teenhän omia uusia ruokia ihan vain siitä syystä, etten raski ostaa niin kalliita ruoka-aineita tai etten ylipäänsä jaksa noudattaa mitään ohjeita. Siitäpä tämä lappahöppökin syntyi, pakastimen kohta pohjimmaisista jämämarjoista.
